lauantai 14. tammikuuta 2012

JUMBO

Heräsin aamulla kahdeksan aikoihin väsyneenä, mutta aika innoissani, sillä tänään mentäisiin jumboon shoppailemaan! Joojoo ei ole iso juttu, mutta en minä ainakaan sinne usein pääse, kun asun täällä peräkylä Virkkalassa. Joka tapauksessa matkaan lähdettiin koko perheen voimin puoli kymmeneltä. Autossa oli iskän jotkut punaiset kuulokkeet, joissa oli myös radio. Popitin ne päässä sitten yksinäni koko matkan stadiin ja takaisin. Paikan päällä etsittiin aika kauan parkkipaikkaa, mutta lopulta se löydettiin ja käveltiin jumboon. Äiti ja iskä meni johonkin matkahommeliin, ja minä ja sisko mentiin kiertelemään. Mukanani oli 95e. Ei sittenkään pelkkää kahtakymppiä. :D Joka tapauksessa säästin yhden kaksikymppisen ginaan, joka ei sitten ollutkaan koko paikassa... Tuli siinä sellainen pieni vihaisuuden tunne, sillä olisin halunnut sinne kaikista eniten. Aikamme kierreltyä iski hirmuinen nälkä! Käytiin siis ihan lopussa koko perhe syömässä flamingon Parillassa, joka oli hyvä paikka(suosittelen), ja jossa söin elämäni ensimmäisen lehtipihvin. :D Käytiin vielä hakemassa spice ice:ista jäätelöt ja sitten lähdettiin. Automatkalla nukahdin ja nukuin siinä jonkinlaiset päiväunet. Jalat oli koko päivän päätteeksi ihan sairaan kipeät! Toinen jalka puutui sillä aikaa kun nukuin, sillä tunsin pistelyä jalassa herättyäni. Kävimme heittämässä iskän sen kaverille miesten iltaan, ja suunnattiin tyttöjen kesken kotiin. Kotona tarkistelin mitä kaikkea olin ostanut ja kuvasin ne, jotta saisin ne tähän postaukseen. Nyt vielä käväisen Virkkalan keskustassa ja tulen kotiin. Mukava päivä oli täytyy sanoa! Hyvää lauantaita kaikille! ((:












4 kommenttia:

karobätmän kirjoitti...

no mitä vittuu sul oli muka kakskybää mege ? sait varmaa vitun sadat housut DXDXD: eripodfhålz
m

Iidasd kirjoitti...

Toi banneri on tosi kiva ja tykkään sun tyylistä :)

Käy tsekkailemassa munki blogia !
http://withoutwings-iidasd.blogspot.com/

taruu kirjoitti...

kiitti kiittti (: joo tsekkaan (;

taruu kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.